Valokuvanäyttely GALAPAGOS - Elämän lähteillä

Valokuvanäyttely
Jouni Klinga: GALAPAGOS - Elämän lähteillä 

17.-19.5.2013
Outdoor -messut, Myyrmäki
Osasto E34-38

Galapagossaaret pysyivät pitkään tutkimusmatkailijoilta piilossa. Saarten nykyaikaisena löytymisajankohtana pidetään "vasta" vuotta 1535. Darwinin vierailun myötä Galapagoksen tulivuoriperäiset saaret ovat tulleet yhdeksi maailman tunnetuimmista kohteista. Eikä suotta. Galapagos on eräänlainen elävä luonnon laboratorio. Miten elämä näille luotaan työntäville ja geologisesti vielä nuorille laavasaarille aikanaan on syntynyt? Haarniskasormikkain kalliota kiipeäviä merileguaaneja seuratessa on joka tapauksessa helppo eläytyä aikaan ennen meitä. 

Monista uhista huolimatta Galapagos on maailman parhaiten säilynyt esimerkki kaukaisilla valtamerten saarilla kehittyneistä eliöyhteisöistä. Saaristossa on myös kehittynyt edistyksellinen tae tulevaisuuden turvaksi. Galapagoksella luontoturismia käytetään mittavan saaristoalueen vartioijana. Ja mikä parasta, se tarjoaa samalla yhä uusille ihmisille mahdollisuuden tutustua samaan näkyyn, jonka Darwin aikanaan koki rantautuessaan ensi kertaa maaleguaanin valtaamille saarille. 

Valokuvanäyttely rakentuu yhteensä 26 valokuvasta, joista suurimmat ovat kooltaan 100 x 160 cm.
Kuvien tuotannosta on vastannut Heikki Kuisma / DigiHessu Oy.

Seuraava luontoristeily Galapagossaarille toteutetaan 25.10.-9.11.2013.

>> Tutustu matkaohjelmaan 25.10.-25.11.2013 (PDF)
>> Tutustu matkaohjelmaan 22.11.-7.12.2013 (PDF)

 

01_Viimeiset_sateet_Merileguaani
01_Viimeiset_sateet_Merileguaani
02_Maaleguaani
02_Maaleguaani
03_Keisarifregattilintu
03_Keisarifregattilintu
04_Paholaisrausku_1
04_Paholaisrausku_1
05_Galapagosinalbatrossit
05_Galapagosinalbatrossit
06_Sinijalkasuula
06_Sinijalkasuula
07_Siesta_Merileguaani
07_Siesta_Merileguaani
08_Ottelu_Merileguaanit
08_Ottelu_Merileguaanit
09_Seinakiipeilija
09_Seinakiipeilija
10_Lento_Merileguaani
10_Lento_Merileguaani
11_Paholaisrausku_2
11_Paholaisrausku_2
12_Delgiini
12_Delgiini
13_Haamuravut
13_Haamuravut
14_Laavaravut
14_Laavaravut
15_Rapuseina
15_Rapuseina
16_Pahoehoe
16_Pahoehoe
17_Kaktusleguaani
17_Kaktusleguaani
18_Iltaleikki_Merileijonat
18_Iltaleikki_Merileijonat
19_Jattilaiskilpikonnat
19_Jattilaiskilpikonnat
20_Bartolome
20_Bartolome
21_Laavametso
21_Laavametso
22_Suomutropiikkilintu
22_Suomutropiikkilintu
23_Haukottelu_Merileijona
23_Haukottelu_Merileijona
24_Unikivi_Merileijona
24_Unikivi_Merileijona
25_Rantaleijonat
25_Rantaleijonat

>> Palaa takaisin pääsivulle - www.kuvausmatkat.fi

backtotop